Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Ikävä saunaa(n)

  Terveisiä namibialaisesta nukkumalähiöstä. Ollaan Windhoekissa, pääkaupungissa.  Olen asunut täällä vuodesta 2007, mutta oikeasti olen kotoisin Suomesta ja saunasta.  Täällä on talviöisin melkein pakkasta, mutta talot on rakennettu kesää varten, koska talvi kestää vain kolme kuukautta ja niin lyhyen ajan voi namibialaisten mielestä sisälläkin hiihtää ulkovaatteissa.  Olen aina halunnut saunan, mutta ollut liian laiska. Asiaa on auttanut paikallisen kuntosalin "sauna" ja Suomessa käyminen kerran vuodessa. (Ja sitä paitsi 2012 - 2015 olimme kolmen vuoden jakson Suomessa asumassa, saunomassa ja tekemässä lapsen.) Mutta nyt on 2020 ja korona. Olen käynyt oikeassa saunassa viimeksi lokakuussa 2019. Namibia sulki rajansa tämän vuoden maaliskuussa ja ne ovat kiinni ainakin syyskuun puoliväliin. Täältä pääsee tätä nykyä pois vain satunnaisesti järjestettävillä kotiuttamislennoilla. Ne ovat tosi kalliita. Nyt yhden suunnan lippu Frankfurtiin maksaa noin 1200 euroa, kun menopaluun He

Viimeisimmät blogitekstit

No en kuitenkaan haluais tämmöistä sänkyyn

Huhuu, elossa oon

Ette kyllä arvaa, paljonko puukiuas maksaisi täällä!

Saunanvaltaajat

Ketäköhän tässä uskois

Muistatko elämäsi ekan saunan?

Oho, unohtui: insinöörien haluama näyte

No voi pylyn suti (sähköhaasteita)

Suunnitelmia ja helkutin elementtipaneeleja

Ikävä isää

Melki unohdin – ennen ja jälkeen -kuvat!