Vältyimme kakkisuihkulta

Hyvä että tämä oja kaivettiin käsin. Sieltä nimittäin paljastui tuo haaleankeltainen muoviputki, joka sisältää naapurin ulosteet. Olisi ollut ikävää saada ne pihamaalle. Kuvittelisin, että niin olisi voinut käydä, jos oltaisiin pistetty bobcatilla menemään. (Ikään kuin sen olisi ollut mahdollista, sillä ovista ei takapihalle mahdu edes bobcat.) 

Toinen juttu, mikä olisi varmaan ollut hyväksi, mutta mitä ei ollut, olisi ollut taloyhtiön piirustukset. Viimeksi kun puoliso kävi kysymässä niitä kunnantalolta (ymmärtääkseen miksi vettä tulvi aina sadekaudella autotallin takaseinästä autotalliin), ne olivat hukassa. Ehkä asialla on jotain tekemistä sen kanssa, että sieltä löytyi kuitenkin jokin paperi, missä luki tän kompleksin kohdalla started building without permission. Yksittäisistä taloista löytyi tyyppipiirrustukset, siis esim. yksi piirustus kaikista tän ylimmän rivin taloista, jotka ovat suunnilleen samanlaisia, mutta eivät ihan. Pihalla olevien putkien sijaintia niistä ei tieten näy.

Oja on osa insinöörin suunnitelmaa siitä, miten taloyhtiön nelimetrinen muuri pidetään paikoillaan, vaikka innoissamme louhittiin sen alla olevaa kalliota hiukan liikaa yrittäessämme tehdä saunalle tilaa. Tuonne pitäis tulla vielä jotain rautakeppejä ja niiden päälle betonia.

Jossain kohti pihaa (vähän alempana?) naapurin putkeen yhdistyy toinen samanlainen putki, jota pitkin meidän oman vessan vedot kulkeutuvat viemäriverkostoon ja sieltä Goreangabin vedenpuhdistuslaitokselle, jossa Windhoekin kaupunki puhdistaa kakkavedestä juomavettä.

[Täällä muuten ylikansallinen video puhdistussysteemistä. Miten näitä osataan tehdä mainitsematta kakkaa? Puhutaan wastewaterista, joka kuulostaa siltä kun se vois olla pelkkää tiskivettä. Ja miten grafiikassa näkyy kaupunginkirkon vieressä norsu? Norsu on yhtä todennäköinen Windhoekissa kuin jää- tai mikään muukaan karhu Helsingissä.]

Windhoek on kuulemma ainoita paikkoja maailmassa, jossa juomavettä puhdistetaan viemärivedestä. En valita, hyvä että on jotain vettä. Namibia on yksi maailman kuivimmista maista. Sadevettä tulee vuodessa keskimäärin 250mm, mutta 83% siitä haihtuu saman tien ilmaan. Vain prosentti imeytyy maahan. 

Mulle on ollut aika vaikeaa tottua veden vähyyteen. Facebookissa vähän aikaa sitten kerroin, että olen perheeni ainoa jäsen, joka käy säännöllisesti suihkussa. (Haluaisin kopioida sen keskustelun tähän, mutta en nyt löydä sitä, koska FB on ystävällisesti blokannut tämän blogin ja samalla piilottanut kaikki linkkijakoni ja niiden yhteydessä käydyt keskustelut. Eilen taas vähän yritin selvittää asiaa, kun huomasin että blokkauksesta on jo liki 20 päivää, mutta en ole kovin toiveikas.) 

Joka tapauksessa. Mies ja lapsi peseytyvät useimmiten kylpyammeessa silleen, että vettä kierrätetään päivätolkulla. Aloitetaan tosi pienellä vesimäärällä, siihen aina lisätään vähän kuumaa vettä. Ja sit kun vettä on niin paljon, ettei kuumaa vettä mahdu enää lisäämään, osa kylmästä vedestä kannetaan pihan kasveille ja vasta sitten lisätään kuumaa. Kun vesi on miehen arvion mukaan liian likaista, ammeen koko sisältö kannetaan kasveille ja aloitetaan alusta. 

Kaikki paikalliset eivät tee näin, mutta mies on oppinut äidiltään, joka kasvoi vielä kuivemmassa paikassa kuin Windhoek. Namibian etelärannikolla sijaitsevaan Lüderitzin kaupunkiin makea vesi tuotiin anopin lapsuudessa laivalla noin tuhannen kilometrin päästä Kapkaupungista. Hän on nyt 76-vuotias, eikä vieläkään esimerkiksi pese kasvoja juoksevalla vedellä ja paheksuu kaikkea runsaalla vedellä tehtävää siivousta. Tiskaamiseenkin hän käyttää todella niukasti vettä. Tämä ei kuitenkaan ole yksinomaan ympäristöteko, sillä veden puutetta korvataan talouspaperilla (kuluu vähemmän vettä, jos kastike pyyhitään ensin talouspaperilla) ja kloriitilla (tiskiharjaa ja -altaita ei tarvi pestä runsaalla vedellä, sillä kloriitti räjäyttää bakteerit!) 

Minä suomalaisena olen luonnollisesti tuhlaajatyttö. Tai ehkä jossain saaristossa on kasvanut sellaisia, joilta veden äärimmäinen säästäminen käy yhtä luontevasti kuin mun anopilta.