Oispa se jo valmis ja loppuispa jo korona

Näkymä makuuhuoneen ikkunasta just nyt. Sitten kun sauna on valmis, tästä näkyy saunan seinä. Sen ja ikkunan väliin jää 80cm.

Verho ei ole yleensä koskaan auki. Nyt avasin sen, kun tulin tähän ottamaan tuulta. Juoksin aamupäivän kaupungilla hoitamassa asioita ja tuli hirvee hiki.

Vielä 10 minuuttia sitten tähän sängylle kävi ihan hienoinen tuulenvire. Nyt sekin on poissa.

Kaupunki oli hiljainen. En käy siellä usein. Silloin kun käyn, tulee helposti vähän alakuloinen olo.


Kun muutin Windhoekiin 2007, keskusta oli eloisa. Sen sydän oli kävelykatu, Post Mall Street. Myös pääkadulla, Independence Avenuella, oli liikkeitä ja vilinää. 

Sitten rakennettiin pari uutta ostaria. En tiedä mitä muuta tapahtui, mutta mulla oli entistä harvemmin asiaa keskustaan. Ja kun oli, siellä ei enää ollutkaan mitään paikkaa. johon olisi voinut istua alas ja juoda kupin kahvia. 

Moni namiabialainen sanoo, että no olisitpa nähnyt pääkadun joskus 60-70-luvulla. Silloin siellä vasta elämää olikin. Ja lihakauppa ja leipomo ja juustokauppa jne. (Ja rotuerottelujärjestelmä, joka rajoitti kaikkien muiden paitsi valkoisten liikkumista.) 



Joskus pari vuotta sitten keskustassa alkoi kuitenkin näkyä uusia elon merkkejä. Tuli esimerkiksi jäätelöbaari ja lattenuorison kahvila (ne edelliset olivat olleet saksalaistyylisiä, joissa juotiin pannukahvia pienistä kupeista). 

Nyt korona on taas hiljentänyt paikan. Ohitettiin tyttären kanssa tyhjä liikehuoneisto toisensa jälkeen. 

Myös jätskibaari ja lattepaikka olivat laittaneet lapun luukulle. Niiden viereisellä Hilton-hotellin parkkipaikalla matkamuistoja kauppaavat naiset pitivät epätoivoisia myyntipuheita. Olisin ostanut jotain, jos meille uppoaisi vielä yksikin puukulho tai helmistä väkerretty eläin. 

Turismi on yksi Namibian tärkeimmistä elinkeinoista. Siitä on saanut suoraan elantonsa 100 000 ihmistä ja välillisesti ties kuinka paljon enemmän. Muiden muassa ne matkamuistonaiset.

Rajat aukesivat kuukausi sitten ja turisteille tarjotaan namibialaisia helpompaa maahantuloa. Varsinaista karanteenia ei ole, kunhan on varannut majapaikan etukäteen ja on tavoitettavissa viidentenä päivänä koronatestiin ja seitsemäntenä päivänä kuulemaan tulokset. 

Lentoliputkin ovat suhteellisen halpoja. 

Mitään suurta turistiryntäystä tänne ei silti ole ollut. Tai no, ei minkäänlaista ryntäystä. Ei ehkä yhtään ketään.

Voikun tää aika jo loppuisi.

Kommentit

Suositut tekstit