Sataa, romahtaako muuri?


Eilen iltapäivällä ilmassa oli sateen merkit. Tässä meidän etuovelta vuorille päin katsottuna. Vähän ennen pimeän tuloa ripsi keskikokoisia pisaroita. Luulin sen olleen siinä - edes "pienen sadekauden" ei pitäisi alkaa vielä, ja varsinaisten isompien sateiden vasta joulukuussa.

Heräsin 03:30 siihen, että rankkasade hakkasi peltikattoa. Miehen puolelta sänkyä kajasti tabletin valo ja ruudulla viuhui pasianssi.

"Onko tätä kestänyt kauan?" kysyin ja sain vastaukseksi "on"-murahduksen.

Tytär oli (kuten tavallista) ilmestynyt yön aikana väliimme ja nukkui autuaan tietämättömänä häntä väijyvästä nelimetrisestä muurista.

Mietin miten suuri uhka muurin romahtamisesta on. Tiistaina täällä käynyt insinööri kyllä vannotti, että tukiseinä on rakennettava ennen sateiden tuloa.

(Mutta muurin piirrustuksia tai työsuunnitelmaa ei ole insinöörin puodista vielä kuulunut. Ainoat lisätietoni asiasta ovat Suomessa rakennusarkkitehdin ammatista juuri eläkkeelle jääneeltä tädiltäni, joka ihmetteli, miksi tutkiseinästä pitäisi valaa 40-senttinen, kun niin paksuja rakennetaan lähinnä väestönsuojiin. Sitten selvisikin, puolison muistin perusteella, että insinööri oli puhunut 22–23-senttisestä valusta. Mä en enäã tajua mistään mitään ja odotan vaan, että pääsen mittaamaan lopullisen saunakolon – ja toivon että seinäepisodin jälkeen mulla on vielä niin paljon säästöjä jäljellä, ettei ole tarvinnut myydä mittanauhaa.)

Kysyin mieheltä, pitäiskö meidän mennä varmuuden vuoksi olkkariin nukkumaan ja hän katsoi mua kuin vähäjärkistä.

Kävi ilmi, ettei hän ollut ensisijaisesti huolestunut muurin romahtamisesta, vaan siitä että sadevesiränniin (storm water drain) talon seinää vasten jätetty kasa hiekkaa tukkii veden tien ja vesi tulee sisälle makuuhuoneen seinästä. (Näin tapasi käydä ennen kuin ränni rakennettiin. Taloyhtiömme on erään poliittisesti verkostoituneen henkilön rakennuttama ja vuosien kuluessa on käynyt ilmi, että hän on "unohtanut" muutamia keskeisiä materiaaleja ja muotoseikkoja, kuten osan tarvittavista vesieristeistä ja rakennusluvan näiden noin viidenkymmenen tönön rakentamiselle.)

Sitten mies valaisi muuria taskulampulla makuuhuoneen ikkunasta ja sanoi, ettei siinä näy mitään erityistä.

Ja nyt kaikki muut nukkuu paitsi mä ja kissa!

Kommentit

Suositut tekstit