Muuri pystyssä, nainen nuukahtanut

 


Aikauhee. Hiljaiselo ei johdu siitä, että muuri olisi sortunut sen rankkasateen jälkeen. Vaan siitä, että 1) join lauantaina aivan liikaa alkoholia 2) lopetin sen nauttimisen ihan liian myöhään ja 3) olen vasta nyt maanantai-iltana heräämässä uudelleen henkiin. 

Kohta 2 on saavutus, koska Namibian koronasäännöksiin kuuluu kello 20 alkava ulkonaliikkumiskielto (loppuu aamuisin kello 05). Tämä nukkumalähiö on kuitenkin niin kaupungin laidalla, ettei viranomainen käy täällä tarkastelemassa ja yksi kaveri asuu niin lähellä, että on mahdollista saada yhteistuumaisia loistoideoita. 

Tämä idea meni sillä tavalla, että lauantaina oli maailman ihanimmat pienet päivälliskutsut yhden toisen kaverin luona - kiitos! [Toim. huom. kuva ei ole niiltä kutsuilta, vaan joltain vapulta. Kutsuilla oli nimittäin omnom laaja tapasmenu ja kauniisti katettu pöytä.] Puoliso haki naapurikaverin ja minut kotiin kello 19.50. Naapurikaverin portilla keksimme kuitenkin, että mun on vielä ehdottomasti jäätävä heille yhdelle drinkille. Ja sen jälkeen oli välttämätöntä, että hän tulee vastavuoroisesti meille.

Lopulta kello oli kolme yöllä. En ole enää aikoihin pystynyt tällaisiin suorituksiin, enkä totisesti pystynyt nytkään. 

Sunnuntaiaamuna vointia eivät kohottaneet edes kännykän viestisovelluksesta löytyneet hyvät uutiset. Kiukaan lahjoittanut namibialainen insinööri siellä Oulusta kirjoitteli, että älä huoli ei se muuri kovin nopeasti romahda ja että kiuas onkin täällä Windhoekissa, eikä rannikolla niin kuin hän muisteli!

Pelataan nyt joka tapauksessa ns. varman päälle ja toteutetaan niiden paikan päällä käyneiden insinöörien ohjeet tukiseinästä. (Koskakohan ne tulee? Nyt alkoi nimittäin ihan hirveä kärsimättömyys, kun sain kuulla että kiuas onkin täällä.)

Olin kirjoittanut Oulun namibialaiselle insinöörille siksi, että halusin kuulla, pitääkö se betonista tuleva takaseinä hänen mielestään eristää. En tunne muita rakentamisen ammattilaisia, jotka tuntisivat sekä Windhoekin ilmaston että suomalaisten saunaan kohdistuvat odotukset. Hän sanoi heti, että pitää eristää, koska talvella on niin kylmä. 

Eli eristetään. Vaikka syö jonkin verran tilaa. 

Insinööri lohdutti myös, että heidän edellinen oululainen saunansa oli 1750mm x 1250mm ja oli hänen mielestään ihan riittävän kokoinen. Se on hyvä, sillä hän on suunnilleen yhtä pitkä kuin mun puoliso. 


Kommentit

  1. Onko kukaan ehdottanut maasaunatyyppistä ratkaisua, jossa ei tarttis panelointiakaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei! En edes tiennyt mikä maasauna on. Googlasin, enkä oikein vieläkään tajua. Tarvitaanko siihen siis maata? Täällä on lähinnä tota mica-kiveä ja hiekkaa. Multaa sisältävää maata olen nähnyt vain puutarhamyymälöissä. Tuolla pohjois-Namibiassa on jossain paikoin multaa, mutta sinne on noin 1000km.

      Poista
    2. En mäkään ole koskeen moista kokenut, tai peruteista hirveästi tiedä, mutta eikös tossa pari seinää ole "kalliota" vasten ja jos sen ilmaa vasten olevan seinän muuraa harkosta, niin se voisi olla tollainen maakellarin omainen tila.

      Poista
    3. Mutta miten siihen ei sitten vaikuta se, että kestäis kauan lãmmetä, kun on sitä (talvella) kylmää kiveä niin paljon? Pitää ehkä koittaa vielä opiskella asiaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit